"Kuvioita ja printtiä"

 Kynnys

Toistaiseksi jouduin sietämään kalvavaa epävarmuuden ja tietämättömyyden tilaa, joka muistutti itsestään aika ajoin pienellä keveällä pistoksella. Olin jo matkalla ja käännyin kirjaston suuntaan, jotta oloni lievittyisi. Tietyllä odotushorisontilla varustautuneena astuin kirjastotilan hämärään, johon siivilöityi loimen ja kuteen  ristikon kaltainen hento leijaileva valo. Etsin käsityöaiheisia ja tehtävänannon koodaamaa kirjallisuutta ja kuvastoa.

 Kävelen, pysähdyn ja palaan. Toistan askeleitani, kunnes olen poiminut kirjan jos toisenkin mukaani jatkaen vaellustani vielä hetken. Painavaksi käyvä kirja-lasti keventää mielentilaa. Aloituksen piina on vaihtunut kihelmöiväksi aiheen ja lähteiden etsinnäksi. Elottomille kankaille, linolevyille ja tyhjille luonnospapereille löytyy pian tarkoituksensa – en voi olla onnellisempi. Seikkailuni on alkanut tekeminen ja tutkiminen on hupia.

-kristine-



Portfolio

dokumentti työprosessista



 Johdanto

Prosessiportfolioni esittelee kolme käsityöllistä prosessia käsityön taiteen perusopetuksen kokeilevan käsityön opintoja, jonka on järjestänyt suomenkielinen työväenopisto. Aihevalinnat ovat graafisia. Esittelen leimasin-, sapluuna- ja printtitekniikkaa yrittäen samalla tuoda esille näiden yhteyden myös muihin kokeilevan käsityön opintojen prosesseihin, joita ilman ideat ja oivallukset olisivat jääneet paljon ohuemmiksi.

Portfoliossani pyrin havainnoimaan omaa tekemisen prosessiani. Pyrin kokoamaan itselleni prosessiportfolion muotoista dokumenttia henkilökohtaisesta ajattelu- työskentelytavoista, itselle asetetuista tavoitteista ja niitä kohti kulkemisesta, mitkä asiat kiinnostavat ja mitkä ovat olleet hyviä ja mitkä kenties huonoja ratkaisuja.Lyhyesti sanottuna - kuvaan omaa kehityskaartani kuluneiden viimeisten kahden ja puolen vuoden ajalta.

Uppoan työhöni

Keskittyminen ongelmanratkaisuun ja paneutuminen siihen on työskentelyssäni olennaista. Olipa se sitten aiheen etsimistä ja kuvion hahmottamista, materiaalien, värien ja tekniikoiden ja niiden yhteen sopivuutta – kaiken mainitun synteesiä, mikä vain jättää kiinnostuksen tunteen.

Kankaanpainannassa kiehtoi siihen sisältyvät moninaiset tekniset mahdollisuudet, alkaen taikinareservistä leimasimiin ja sapluunasta, valotusseulaan. 

 Piirrosten ja kuvioiden siirtäminen kankaille valotusseulaa käyttäen innosti ja rohkaisi ennen pitkää printtikankaiden tekoon. Aihetta syvensin kahdella valinnaisella valotusseula kurssilla kevät 2010 ja syksy 2010.

 "Kuviota ja pintaa"

Minulle luonnostelu on ehto tutkimiselle ja päästä eteenpäin. Itse luonnosten kaivertaminen linolle ja pehmeämmälle alustalle haastoi uudestaan.

Painamistekniikassa yllättyy usein painolaatan jättämästä jäljestä. Luonnosviivan auki kaivertaminen laatalle kenties jäljittelee piirrosjälkeä, mutta yhtä ominaista jäljelle on materiaali, mihin se on kaiverrettu.

Sommittelussa tekijä joutuu kiinnostavan ongelmanratkaisun äärelle, joka tarjoaa monta vaihtoehtoa. Leimasintekniikka perustuu ja houkuttelee kuvion toistoon, jossa haetaan tiettyä rytmiä.

I  Tyyny leimasinkuviolla

Flower-Pover jaksolla tutustuimme painografiikalle tuttuihin menetelmiin. Lopuksi saimme tehtäväksemme suunnitella valitsemallamme kangaspainotekniikalla itse suunnitellun tyynyn. Sivusimme hieman tuoteajattelua.

Lopputulos oli yllätys. Työskentelyni oli johtanut hieman itämaista vaikutelmaa antavaan, koko kankaalle orgaanisena levittäytyvään abstraktiin pintakuvioon, joka oli mielestäni onnistunut hyvin. Kankaan koristeellinen pinta oli saatu aikaan pienellä leimasimella ja lukuisilla toistoilla. Jäljessä näkyi käsintehty, sisäistynyt sattumanvaraisuus.

Toisaalta monet painantakerrat kuluttivat leimasimen nopeasti loppuun. Jatkossa isomman pintakuvion aikaansaaminen leimasimilla olisi liian työlästä ja aikaa vievää. Ajatus valotusseulaan siirtymisestä tuli ajankohtaiseksi.

Suunnittelin tyynyistä pyöreät ja litteät ja kahden väriparin tyynyt. Väripareista sinivalkoinen perustui vaalea-tumma kontrastiin ja oranssi-sininen vastaväripariin.

 

 

II Tyyny sapluunatekniikalla

Kuvion painaminen tuntui omimmalta. Kurssin jugend-kevät avasi luonnosvihkoni. Kevät täytti sivut kasviaiheilla. Jugendreissujen vauhdittamana, kuljin tarkkaavaisena kevättä tulvillaan olevassa maastossa. Silmäni hakivat tiettyä asiaa ja erottivat todellisen jugend- muodon pienestä pyöreästä saniaisversosta. Hieman kotiloa muistuttavasta kehrästä tuli lähtökohta monille seuraaville printtihahmotelmille ja käsityöllisille muodoille.

Aiheen innoittamana luonnostelin ja kaiversin kesälomalla kuvioita linolle, sommittelin, painoin. Ajauduin erilaisiin kokeiluihin. työskentelystä tuli pikkuhiljaa innovatiivista flowta. Syksyllä minulla oli valmiina yksi kiinnostava musteella painettu A4, josta valotettiin kuvioprintti valoseulalle.  Alkuperäisen A4:n kuviota oli pienennetty melkein puolet ja isommalla kankaalla se toimi hennompana kuviona tuoden mieleen pinnan ja kokonaisuuden yksittäisten muotojen sijaan.

Kankaanpainannan vaiheessa muokkasin leimasinkuvioita sapluunoilla. 

Toistin tämän paperille, josta sain mainitun mustavalkoluonnoksen valoseulaa varten.

Testaan usein työskentelyäni 

 Kuviopintojen suunnittelu ja tietoisuus jonkin työn mahdollisuuksista, kuten metrikankaan luominen omilla printeillä tuli vihdoin todeksi kankaanpainannan valinnaiskurssilla. Se asetti minut näköalapaikalle, josta en ollut oikeastaan ymmärtänyt uneksia. 

 Sarjakuvaa tehdessäni pohdin luovuutta ja tekemisen prosessia. Ajattelu ja työ oli parhaimmillaan kepeää kuin leikki, mutta leikin tavoin myös jossain määrin hyvin vakavaa. Työskentely on minun työpöytäni ja oma aikani. Tekeminen ruokkii itse itseään ja synnyttää kiinnostavan vastavuoroisuuden dialogin tekijän ja työn välille.

 Valoseula

Testasin sarjakuvahahmoani kangasprinttinä. Alkuperäinen piirroshahmoni suurennettiin monikertaisena kalvolle, jollaisena se valotettiin seulalle. Pursotin väriä ja toivoin, että kuviosta saisi kunnollista painojälkeä. Sarjakuvahahmo näytti taipuvan hyvin hankkimaani puuvillakankaaseen. Piirrokset saivat kuvaprintin ilmaisun. Ennen laatikossani lojunut musteella puhtaaksi piirretty hahmo, pääsisi nyt ihmisten ilmoille. Hahmo näytti ilahduttavan ympäristöään.


Blogi

Melko kauan mietin kuvieni ja töiden julkistamista... opinnot ovat tässäkin suhteessa tuutannut minua aktiivisemmaksi. Kiinnostuin oman blogin luomisesta, etenkin kun työsarkana oli käsityöllisen  pohdinnallinen yhteenveto kuluneesta kahdesta ja puolesta vuodesta. Sain teknikseksi tuekseni tyttäreni Iidan ja hänen hyvällä myötävaikutuksella (ajan satsauksella) blogini valmistui ajoissa.

Loppusanat

 Kodissamme käsityölliset ”minuudet” näkyvät konkreettisimmin printtityynyissä, huovutetuissa produkteissa. Toisaalta on mainittava opistotalon taidetekstiili, joka toteutettiin ryhmätyönä, jossa tekniikkana oli kankaan värjäys ja kirjonnallinen tilkkutekniikka.  

On kiehtovaa tajuta keskellä työntekoa, kuinka syvässä mullassa piileskelevällä pienellä hiusjuurellakin on tarve tuoda oma osansa mukaan tapahtumaan ja tulokseen. Tarkoitan tekemisen,  kaiken ketjuuntumisen ja oivallusten ohessa myös pientä epäjohdonmukaisuuden hiusjuurta, jota ilman ei olisi syntynyt vahingossa sitä upeaa väriä, tai printtiä, ryhmätyön osasta yms.

Tavoitteet saavat joskus ennalta odottamattoman suunnan. Eri asia on milloin luovuus saa tarvittavat olosuhteet puhjetakseen. Koenkin kokeilevan käsityön ajan luovuushautomona, jossa olen saanut toteuttaa itseäni myös monien erehdysten kautta. 

Toivotan hyvää tulevaa käsityöllistä matkaa teille parhaimmille kokeilevan käsityön ryhmäläisilleni ja maailman ihanimmille ohjaajillemme Tupulle ja Kirstille.

Arrekartta - kuvasta villahuiviin

Käsityötaiteen perusopetus

Kokeilevan käsityön opinnot alkoivat syksyllä 2009 ja päättyy Opistotalolla pidettävään lopputyönäyttelyyn 10.-29.1.2012.

Joulukuun 12. jätämme ”mikä minussa on parasta” taideproduktit opettajillemme arvioitavaksi ja tammikuussa ryhmämme kerääntyy loppunäyttelyymme Helsinginkadun opistotaloon. Näyttelystä kukin voi nähdä oman kykynsä, työmääränsä, kiinnostuksensa, toiveensa ja saavutuksensa, erityisesti oppimansa ja kokemansa ryhmässä ja sen ohjauksessa. Ripustus tulee olemaan kiinnostava itse töineen ja niistä otettuine valokuvineen, unohtamatta portfolioita.

Simpanssi ja kolmas silmä – aikamatka tulevaisuuteen

 Kaksi ja puoli vuotta kestäneeltä kokeilevan käsityön opinnoilta jäi iso säilö orientoitumislappuja, tehtäviä, ohjeita, piirroksia, luonnoksia ja kaiken kaikkiaan eri materiaaleista jäänyttä silppua. Portfolio-laatikko oli minun muistitikkuni ja sen ihanasta kaaoksesta löytyi leikekollaasi, joka oli ensimmäisiä arvoituksellisia tehtäviämme. Kuvakollaasini esitti äitisimpanssia, jonka otsaan olin liimannut kolmannen silmän. Tehtävänä oli intuitiivisesti koota lehtileikkeistä aarrekarttakuva, joka esittäisi omaa ajatustamme siitä, millaisina me kuvittelemme olevamme runsaan kahden vuoden päästä - jolloin opinnot päättyvät. 

Parasta minussa, joogaava nainen ja kietaisuhuivi

Kurssin viimeisessä aarrekartta kuvassa (kollaasissa) mietimme Vuosaaren luokassamme, mikä meissä on parasta. Täydensin elokuiseen maisemaan aikakausilehdestä irrottamani joogaavan naisen. Hahmo sulautui luontoon ja oli osa ympäristöään.

Lopullinen valmiiksi saatu leikekuva ilmaisi onnen tunnetta luovuuden ja mielikuvituksen voimasta. Käsityöllisen kurssin aikana olen löytänyt itsessäni paljon kätkössä lepääviä ulottuvuuksia ja tavan nähdä itseni uusiutuvana, niin kuin tekeväisenä ja suunnittelevana omana itsenä.

Parasta-tehtävässämme meidän tuli miettiä mikä osa meistä, kuten käsi, olkapäät, niska yms. on parasta itsessä. Pohdimme osasemme yhteyttä omaan tahtoon, toiveisiin, mieltymyksiin, muistoihin ja hyviin ominaisuuksiimme. Käsityöprodukti ilmentäisi tavalla tai toisella näistä lähtökohdista nousseita ajatuksia. Minulle selvisi melko nopeasti tehtäväni aihe - vatsan ympärille kietaistava villahuivi. Nimesin vatsan kasvun paikaksi -miten sen saattaa kukin milloinkin ymmärtää.

Wetterhofin villakangas

Lopputyössämme tutustuimme kiinnostavaan materiaaliin. Tupu oli kantanut luokan eteen ison tukin Wetterhofin letkuvillaa. Revinnäistekniikka ja huovutus ihastutti heti teknisenä yhdistelmänä. Sinänsä uutta tekniikkaa oli hauska suunnitella mielessä ja miettiä, miltä tämä voisi näyttää jos teenkin näin ja huovutan. Wetterhofin villa mahdollisti ja rajasi työskentelyäni - se loi luovalle prosessille kiinnostavat raamit. 

 Mallipala I 

Wetterhofin villa muistuttaa rakenteeltaan säkkikangasmaista ristiin ja rastiin menevän loimen ja kuteen harvaa pintaa, jota huovuttuneena ei uskoisi samaksi. Ensimmäiset koetilkut antoivat siis osviittaa aivan omanlaisesta materiaalista revinnäisyytensä ja huopumisen ansiosta.

Koetilkussa pienestä ideasta lähti yksinkertainen villakuosi pitkänomaisine raitoineen. Raidat saivat näyttämään villan hauskalla tavalla läpikuultavalta. Raidat korostuivat kuin pienet suonet lehtivihreässä. Ensimmäisestä kokeilusta olisi voinut tulla johtoajatus lopulliseen villatyöhön.

 Mallipala II 

 Näin kuitenkin kolmiulotteisuuden eräänlaisena haasteena, jota nimenomaan revinnäistekniikka tuki. Toisessa koemallissa teimme myös värjäyskokeilun. Ryhdyin hapsuttamaan turkoosiksi värjättyä villaa.  Pienessä kokeilupalassa huovuttuneet villahapsut näyttivät leveiltä ja sojottavilta. Tilkkuun syntyneet harvat kohdat kevensivät hapsukkaan ilmettä. Valmiina mallitilkku väreineen ja hapsuineen näytti pirteältä ja sydämeni pamppaili.

 

 Kietaisuhuivi

Suojassa

   

”Myöhemmin löysin itseni kodin läheltä puun alta, joka oli kesällä tarjonnut mainion sadesuojan ja pälyilytuokion variksen kanssa kuurosateen rummuttaessa puun lehvistöön. Tällöin huomasin puun kupolimaisuuden, kuin olisin ollut kirkon kellon sisällä. Lehdet tiputtanut jykevä lehmus kutoi oksistollaan harvan suoniston minun ja ruohoa nuuhkivan podengomme Violan ympärille – oksiston antamasta suojasta katselin Vantaan joen suuta”.

 

Kietaisuhuivi prosessina

Ryhtyminen työskentelyyn, mittakaavassa paljon suuremman tekstiilin ääreen, jännitti. Revinnäisvaiheessa suunnittelin ja kiskoin villakankaan kudetta muotoillakseni hapsut. Loppujen lopuksi huiviin kertyi viisi solmittua lankanyyttiriviä. Huivin yläosa jäi melko harvaksi ruutumaisten aukkojen rivistöiksi. Harvalankainen puolisko huivista korostui tiheän rimpsukerrosten rinnalla. Olin tässä vaiheessa melko kiinnostunut siitä, miten tämä helposti hajoava lankaversio muuttuu huovuttuneeksi villahapsuhuiviksi. 

Huovutuksen yhteydessä ompelin hapsurivien väliin ohuet muovisuikaleet. Huovuttaminen oli myös tämän takia hitaampaa. Huivin lopputulos oli mallitilkkuun nähden erilainen. Hapsut olivat ohuempia ja puikkomaisempia, kuin mielikuvani leveämmästä ja muodokkaammasta lopputuloksesta. Surin hieman näkymää ja huivi jäi lepäämään muutamaksi päiväksi saunan lauteille.

 Myöhemmin huolitellessani tekstiiliteostani venytin villavat hapsut leveämmäksi. Sidoin revinnäistekniikalla tehdyn huopuneen ”lumikiteen” ja olin loppujen lopuksi hyvin tyytyväinen työhöni. Mielestäni huivissa oli jotain primitiivistä, joka viittasi yhteydestämme luontoon, sen antimiin villaan ja turkkiin. Huivi edustaa villallaan lämpöä, johon voi kietoutua. Taisin tehdä paimentolaishuivin ja olen lopputuloksesta sekä yllättynyt että ylpeä.

 

Lopuksi

 Kiitän lopuksi Tupua kaksi ja puoli vuotta kestäneestä yhteistyöstä, kiinnostavasta ja erinomaisen taitavasta ohjauksesta.